"Minua nauratti ja se tuntui oudolta. Eihän minulla ollut syytä olla iloinen sumuisena marraskuisena päivänä."
”Lapsena näin toistuvasti unta, että isäni olisi kuollut. Kotioloja leimasi isän alkoholismi. Hän saattoi lähteä hakemaan viinaa milloin mistäkin, ja äiti aina valvoi ja odotti häntä kotiin. Öisin vanhempien riitelyn takia oli vaikea nukkua. Vuosien kotiolojen aiheuttama stressi kulminoitui lukioaikana, ja jätin lukion kesken. En vain enää jaksanut. Käytin alkoholia ja viiltelin. Suoritin lukion kuitenkin vuoden tauon jälkeen loppuun. Ylioppilasjuhlapäivänä isä veti niin kovat kännit, ettei päässyt edes paikalle.
Koin masennusta uudelleen vuosia myöhemmin, kun paloin loppuun. Jouduin lopettamaan työt ja kaiken muun kuin seinään. Masentuneena ajatustapani oli todella monotoninen. Mikään ei kiinnostanut tai naurattanut, vaan kaikki oli vain tasaista viivaa. Kaunista puuta katsoessani mietin vain, että kohta tuokin tuosta kuolee. Olo oli turta. Muistan edelleen sen päivän, kun olin matkalla ystäväni luokse ja tunsin sisälläni kuplivan tunteen. Minua nauratti ja se tuntui oudolta. Eihän minulla ollut syytä olla iloinen sumuisena marraskuisena päivänä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen
Nykyään tunnistan itsestäni merkit, jos asioita on liikaa ja jotain täytyy karsia pois. Liikunta ja musiikki ovat elinehtoja jaksamiselleni, ja niistä olen pitänyt kiinni. Pitää yrittää keskittyä tekemään asioita, joita jaksaa ja jotka antavat mielihyvää. Olen hyväksynyt olevani helposti kuormittuva ihminen, ja välillä minun täytyy vetäytyä omiin oloihini. Nykyään onnellisuuteni perusta on oma perheeni. Minulla on ihanat lapset ja mies, joka ei juo. On tärkeää, että ympärillä on ihmisiä, joita rakastaa ja jotka rakastavat sinua – että on tärkeä.”